Taidelogistiikka
Taideteosten käsittely on vaativa erikoisala, jolla tarvitaan monen eri osa-alueen asiantuntemusta. Termi taidelogistiikka kattaa kaikki nämä alueet pakkauksesta, kuljetuksesta ja varastoinnista konservointiin, kehystykseen ja näytteillepanoon.

Usein asiakkaamme käyttävätkin useita palveluita esimerkiksi järjestäessään näyttelyä. Toisinaan heillä on tarvetta vain yhdelle tietylle palvelulle, kuten taideteoksen kunnon arvioinnille. Mitä tarvitsetkin, taidelogistiikkapalvelumme tarjoavat käyttöösi kehittyneen tekniikan ja oikeat asiantuntijat.
Kun luovutat logistiikan John Nurminen Priman käsiin, hyödyt kokonaiskustannusten pienenemisestä ja säästät myös aikaa ja vaivaa, joka muuten kuluisi monimutkaisiin järjestelyihin.
Maanteitse
Kaikissa moderneissa, mukavissa ajoneuvoissamme on ilmastointi ja ilmajousitus, ja kalusto on suunniteltu erityisesti taidekuljetuksia varten. Autoissa on GPS-järjestelmä, ja asiakkaan niin halutessa mukana seuraa yksi tai kaksi kuriiria.
Huolehdimme myös suuriin tai muuten poikkeuksellisiin projekteihin liittyvistä erikoiskuljetuksista, joissa tarvitaan esimerkiksi lavettia tai nostureita. Hoidamme yhteydenpidon turva- ja hätäpalveluista vastaavien tahojen sekä liikennelaitosten kanssa, ja tarvittaessa järjestämme jopa teiden sulkemisen tai virran katkaisun raitioteiden johtimista.
Ilmateitse
Ilmakuljetuksiin sisältyvät myös kuljetukset lentokentälle ja ‑kentältä, kuljetuslavojen valmistuksen valvonta sekä kuriiripalvelu. Ilmakuljetus soveltuu periaatteessa enintään 3 metrin korkuisille esineille, mutta enimmäiskorkeus riippuu myös määränpäästä.
- Art Lines
- Vakuutukset
- Kuriiripalvelut
- Turvallisuus
Art Lines
Toimintaamme kuuluvat Art Lines -nimeä kantavat säännölliset taidekuljetukset maanteitse Euroopan tärkeimpien taidekaupunkien välillä. Kuormien yhdistäminen vakituisilla reiteillä mahdollistaa huomattavat kustannussäästöt tinkimättä John Nurminen Priman tarjoamasta luotettavasta, asiantuntevasta käsittelystä.
Vakuutukset
Vakuutukset ovat olennainen osa kuljetusjärjestelyjä. Järjestämme kuljetuksen, varastoinnin ja näyttelyiden vakuutukset. Vakuutusmaksu riippuu ennen kaikkea vakuutettavien taideteosten arvosta.
Kuriiripalvelut
Jos kyseessä on arvoteos, haluat ehkä kuriirin saattamaan sitä. Itse asiassa taideteosten lainasopimuksissa edellytetään usein, että taideteoksen mukana seuraa kuriiri.
Kuriiri matkustaa taideteoksen mukana (maanteitse tai ilmateitse), varmistaa teoksen turvallisen käsittelyn ja huolehtii asianmukaisesta dokumentoinnista. Kuriirilla on myös täydelliset tiedot kyseisen teoksen esillepanon erityisehdoista.
Huolehdimme kaikista kuriirin matkajärjestelyistä, ja asiakkaan niin halutessa myös konservaattorimme voivat toimia kuriireina.
Turvallisuus
Arvotaiteen käsittelyyn kuuluvat olennaisesti tiukat turvallisuusvaatimukset. Monipuolisen kokemuksemme ansiosta voimme tarjota riippumatonta ja asiantuntevaa neuvontaa turvallisuusasioissa.
Palveluihimme kuuluu
- turvallisuusarviointien suoritus
- näyttelytilaselvitysten ja teoslainojen arviointi
- vartiointihenkilöstön ohjeistaminen taideteoksia koskevissa asioissa
- turvallisen pakkaamisen ja purkamisen varmistaminen
- näyttelytilan ilmanlaadun huomioiminen.